Kirjallinen kysymys, harmaan talouden estämiseksi sitovilla työmaasopimuksilla

Ajankohtaista

Eduskunnan puhemiehelle

Suomi tarvitsee nyt suuria rakennushankkeita, joilla luodaan työtä suomalaisille rakennusalan työntekijöille. Länsiradan uudistusta valmistellaan kovaa vauhtia alkavaksi. Olisikin erityisen tärkeää saada tässä taloustilanteessa isoja julkisen rahoituksen urakoita eteenpäin. Näihin urakoihin ei kuitenkaan voi mennä huolellisesti valmistautumatta. Suurin osa suomalaisista yrityksistä hoitaa lainsäädännön edellyttämät velvoitteensa hyvin. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan näin tee, vaan taloudellisen hyödyn toivossa toimivat lainvastaisesti, jopa rikollisesti.

Olkiluodon työmaa oli viime vuosien suurin ja pitkäkestoisin rakennustyömaa Suomessa. Työmaalla oli tuhansia urakoitsijoita, aliurakoitsijoita ja työntekijöitä yli 80:sta maasta. Töiden ja työehtojen valvonta aiheuttivat suuria haasteita. Ulkomaiselle työvoimalle maksettiin liian pientä palkkaa, ammattiliittoon kuuluvia irtisanottiin, työaikalainsäädäntöä ja työehtosopimuksia ei noudatettu, jolloin työpäivät olivat usein liian pitkiä ja ylitöistä ei maksettu. Työntekijöitä lahjottiin ja heitä uhkailtiin. Näin räikeä toiminta ei saa enää toistua. On kaikkien, niin suomalaisten palkansaajien, yrittäjien kuin ulkomaalaisten työntekijöidenkin etu, että kaikilla on samat työelämän pelisäännöt. Tämän takaa mm. voimassa oleva ja sitä noudatettava työmaasopimus. Asiamiehet Olkiluoto 3:n työmaalta suosittelivat tätä jo vuonna 2012.

Työmaasopimus takaa turvallisen työmaan. Työmaasopimus tehdään yhdessä neuvotellen rakennuttajan sekä työmarkkinaosapuolten kesken. Se antaa mahdollisuuden valvoa työehtosopimusten noudattamista ja toimia Suomen lainsäädännön mukaan. Näin myös suomalaisella työvoimalla on mahdollisuus työllistyä, kun mm. palkkapoljentaa ei tapahdu. Sopimuksen lähtökohtana on turvallinen ja toimiva työmaa. Työsuojelun merkitys on iso ja töiden valvonta pitää olla systemaattista. Työmaasopimus auttaa myös harmaan talouden estämisessä mikä on oltava työmaiden osalta erityisessä valvonnassa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että julkisten tahojen hankkeisiin ja urakoihin otetaan käyttöön sitova työmaasopimus, jolla mahdollistetaan mm. alipalkkauksen kriminalisointi ja harmaan talouden kitkeminen maassamme?

Miten hallitus varmistaa, että työmarkkinoiden saatavuusharkinnasta pidetään tiukasti kiinni, että Suomessa asuvat ammattilaiset työllistyvät ensisijaisesti?

Kirjallinen kysymys jätetty 18.6.2024