SDP:n Niina Malm: Tasa-arvoinen perhevapaauudistus etenee

Ajankohtaista

Hallitus julkaisi luonnoksen perhevapaauudistuksesta. Uudistettu perhevapaa on tarkoitus saattaa voimaan 1.8.2022 alkaen. SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm (sd.) iloitsee kauan odotetun perhevapaauudistuksen etenemisestä.

– Nykyinen lainsäädäntö on vanhentunut eikä vastaa enää tämän päivän tarpeisiin. Nyt perhevapaauudistus toteutuu siten, että se huomioi paremmin erilaiset perhemuodot, tarpeet sekä vanhempien välisen tasa-arvon. Uudistus on ennen kaikkea kuitenkin lapsen etu, ja lapsen oikeutta vanhemmuuden turvaan elämän ensimmäisinä vuosina vahvistetaan, Malm kertoo.

Uudistus nostaa perheen päivärahapäivien määrää 320 päivään. Isien oikeutta tasavertaiseen vanhempainvapaaseen vahvistetaan ja esimerkiksi adoptioperheiden asema paranee. Yksinhuoltajaperheissä vanhempi on oikeutettu käyttämään päivärahapäivien kiintiöt yksin.

– Vauva-ajan eläminen on mitä ihmeellisintä aikaa. Juuri siksi on tärkeää, että tasavertainen perhevapaa mahdollistetaan jokaiselle vanhemmalle sukupuolesta tai perhemuodosta riippumatta. Toivottavasti tämä uusi perhevapaamalli kannustaisi myös isiä käyttämään entistä enemmän oikeuttaan pitkään vanhempainvapaaseen, Malm toteaa.

Perhevapaauudistus parantaa pidemmällä tähtäimellä myös naisten työmarkkina-asemaa. Lisäksi sen tavoitteena on muuttaa ennakkoasenteita isien pitämiä pidempiä vanhempainvapaita kohtaan.

– Tällä hetkellä perhevapaat jakautuvat sukupuolten kesken epätasaisesti. Se on osin johtanut siihen, että naisten palkka- ja eläketasot laahaavat jäljessä. Jos miesten pitämät perhevapaat jakautuisivat tulevaisuudessa edes hieman tasaisemmin, parantaisi se naisten asemaa työmarkkinoilla jo merkittävästi ja murtaisi myös ennakkoluuloja isien pitämiä pidempiä vanhempainvapaita kohtaan, Malm muistuttaa.