Politiikan oikeaa laitaa kuunnellessa tulee väkisinkin kalevalainen olo. Tuntuu siltä, että koko kansakunnalle rikkauksia suoltava sampo eli kirjokansi on saatu herätetyksi henkiin.

Olipa sitten vaivoina kapi, kuppa tai koronakriisi, niin patenttiratkaisu olisi ihan nurkan takana, jos maan hallitus vain älyäisi ottaa sen käyttöön: paikallinen sopiminen. Se kun auttaa kokoomuksen Petteri Orpon, Elina Lepomäen, Juhana Vartiaisen ja elinkeinoelämän mukaan työelämän ja kansantalouden vaivaan kuin vaivaan.

Siirtyminen vanhanaikaisista keskusjärjestöjen sekä ammatti- ja työnantajaliittojen tylsistä valtakunnallisista sopimuksista moderneihin digiajan yksilökohtaisiin neuvotteluihin (kuten 1900- luvun alussa, kun hattu kourassa joka aamu mentiin työtä hakemaan) avaisi näiden näkemysten mukaan taivasten valtakunnan ja pelastaisi koko kansan ja kansantalouden.

Paikallinen sopiminen kuulemma poistaa työttömyyden, kohottaa tuottavuuden uusiin sfääreihin ja sataa pelkkää mannaa raskautettujen työntekijöiden elämään. Intoilijoille harmillista kyllä alan tutkijat valavat raskasta öljyä paikallisen hypetyksen laineille.

Niinikään paikallisen sopimisen airueet toistavat mantran lailla, että työehtosopimusten yleissitovuus tekee työmarkkinoista ”jäykät”. Höpöpuhetta: työelämän tutkijoiden mukaan Suomen työmarkkinat ovat hyvinkin joustavat, eikä työehtosopimusten yleissitovuus jäykistä niitä millään lailla. Yleissitovuuden kaltainen työntekijöiden suojelu ei ole mitenkään ainutlaatuista maailman mitassa.

Sekä kotimaisiin että kansainvälisiin tieteellisiin tutkimuksiin nojaava tulos on tietysti masentava: paikallinen sopiminen ei paranna työllisyyttä eikä työn tuottavuutta, sen sijaan se lisää työnantajien isäntävaltaa työpaikoilla.

Varsinkin Suomen Yrittäjät (SY) on toistuvasti jankannut näkemystään, jonka mukaan paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömiin yrityksiin toisi 15 000 uutta työpaikkaa. Tätä lukua myös kokoomus on toistanut, vaikka se ei perustu mihinkään tutkimuksiin, vaan SY:n jäsenkyselyyn.

SY:n selvitys perustuu arviolaskelmaan pk-yrityksille tehdystä kyselystä, jossa yrityksille ei esitetty suoraa kysymystä paikallisen sopimisen vaikutuksesta työllistämiseen. Silti tätä hokemaa viljellään (työmarkkina)politiikan oikealla laidalla ikään kuin totuutena.

Jo nykyiset työehtosopimukset sallivat huomattavan määrän paikallisesti sovittavia asioita.

Metsäteollisuus on jättänyt oman työnantajajärjestönsä, mutta nyt UPM nosti panoksia: se ei halua toimihenkilöiden neuvottelupöytään edes luottamusmiestä, vaan työehdoista sovitaan nokikkain kunkin palkollisen kanssa erikseen.

Ei liene ihme, että tutkimusten mukaan enemmistö suomalaisista palkansaajista suhtautuu varauksellisesti paikallisen sopimisen laajentamiseen. Sen sijan luottamuksellista kulttuuria rakentaneissa, sivistyneissä yrityksissä paikallisella sopimisella olisi saavutettavissa aidosti myönteisiä tuloksia niin työnantajille kuin työntekijöillekin.