Aavistelin, että tämä päivä olisi tulossa. Päivä, jolloin äitinä koen sekä haikeuden että ylpeyden tunteita. Samalla hieman pelkoakin, sillä esikoinen on astunut tänään puolustusvoimiin suorittamaan asepalvelustaan.

Minusta on upeaa, että suomalaisten maanpuolustustahto on korkealla. Se on ollut sitä aina, mutta erityisesti nyt, kun maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut kireämmäksi, jopa Euroopassa. Väitän, että tästä kiitoksen ansaitsee meidän varusmiesjärjestelmämme, jossa kaikki ikäluokat saavat kutsun palvelukseen. Osa suorittaa sen varuskunnissa ja osa siviilipalveluksena, hyödyntäen näin osaamistaan maamme hyväksi. Onneksi emme ole lähteneet mukaan palkka-armeija hömpötykseen, vaan maanpuolustuksemme runko on edelleen sama, vahva itsenäinen puolustus. Ja hienoa että siihen rinnalle olemme saaneet kumppaniksi vahvan puolustusliitto NATOn. Tulevaisuus näyttää millaisia mahdollisuuksia ja tarpeita tämä kumppanuus luo mm. sopimus-sotilaille jatkossa.

Liian vähälle huomiolle jää se, miten suuri merkitys rauhan työllä on alokkaiden ja siviilipalveluksessa olevien koulutuksessa. Siinä työssä Suomella on paljon osaamista ja ammattitaitoa. Puolustusvoimissa kasvaa sotilaiden lisäksi myös rauhanturvaajia, joita valitettavasti maailmalla tulevaisuudessakin tarvitaan. Tämä työ tuppaa meiltä unohtumaan maailman sotien ja konfliktien keskellä ja näemme sotilaskoulutuksen liian usein keskittyvän vain sotimiseen.

Tänään astuu palvelukseen n. 12 500, äitien ja isien poikaa ja tyttöä. Jokaisella heistä on annettavaa tälle maalle ja yhteiskunnalle tavalla tai toisella. Toivon omalleni ja muille alokkaille rohkeutta, sitkoa ja uskoa omiin voimiin ja kykyä yhteistyöhön. Ei ne armeijajutut ihan tyhjästä synny.

Niina Malm