Vastuullista työllisyyspolitiikkaa on pitää työntekijöistä huolta

Puoluekokousten jälkeinen poliittinen keskustelu on käynyt vilkkaasti. Lisävauhtia antaa vielä ensi viikolla koittava budjettiriihi. Oli kieltämättä erikoista huomata, kuinka paljon tilaa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo antoi SDP:lle omassa linjapuheessaan Porissa. Puheessa maalailtiin niin synkkää kuvaa tulevaisuudesta, että muutamaa esille noussutta asiaa koen tarpeelliseksi täydentää omin ajatuksin.

Ensinnäkin, SDP ei ole tuomassa tällä hallituskaudella esitystä kuuden tunnin työpäivään siirtymisestä. Avaus kuuden tunnin työpäivästä on tulevaisuusvisio – siis pidemmän aikavälin tavoite. Puolueilla toivoisi olevan enemmänkin sellaisia näkemyksiä, jotka kantavat myös pidemmälle tulevaisuuteen kuin seuraaviin vaaleihin saakka.

Avaus liittyy kuitenkin vankasti aikamme työelämän kysymyksiin. Työurien pidentyminen, työelämän pirstaloituminen ja työn kuormituksen kasvu luovat ihmisten jaksamiselle vakavia haasteita, joihin on löydettävä ratkaisuja. Toisaalta samalla on keksittävä keinoja sille, miten työn tuottavuutta saataisiin parannettua kilpailukyvyn kohentamiseksi. Oikea vastaus tähän tuskin on mekaaninen työajan pidentäminen, vaan päinvastoin. Työelämän jaksamisen ja tuottavuuden parantamisessa on kyse monien asioiden summasta.

Työelämän kuormitukselle on luotava vastapainoa, sillä ihminen ei ole kone. Ihminen tarvitsee aikaa palautuakseen. Kasvavat mielenterveyden häiriöt ja ennenaikaiset loppuunpalamiset ovat hälyttäviä esimerkkejä siitä, mitä tulevaisuudessa on enenevissä määrin vastassamme, jos näitä ongelmia ei oteta tarpeeksi vakavasti jo nyt. Siksi työelämän haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia visioita, kun vanhat konstit eivät enää riitä. Ennen kaikkea myös tulevaisuudessa jokaisella työntekijällä tulisi olla oikeus tehdä oma työnsä hyvin ilman huolta siitä, että ajautuisi sen takia oman jaksamisensa äärirajoille. Vastuullista työllisyyspolitiikkaa on pitää työntekijöistä huolta. Sen sijaan vastuutonta työllisyyspolitiikkaa on epäluottamuksen ja pelon rakentaminen.

Toinen puhutteleva teema on oppivelvollisuuden laajentaminen. Kyse on investointina mittavasta ja historiallisesta uudistuksesta, jonka arvo perustuu pidemmän aikavälin tavoitteeseen nostaa työllisyyttä. Oppivelvollisuuden laajentamisella on arvioitu olevan jopa neljän prosentin vaikutus työllisyysasteeseen. Laajennettu oppivelvollisuus vähentää myös eriarvoisuutta, sillä jatkossa toisen asteen koulutus on jokaiselle nuorelle aidosti maksutonta. Jopa 60 % nuorista kokee tällä hetkellä, että toisen asteen oppimateriaalikustannukset ovat aiheuttaneet heille taloudellisia haasteita. Lähes puolet niistä nuorista, jotka ovat ilman tutkintoa tai koulutuspaikkaa, ovat joutuneet luopumaan opinnoistaan juurikin rahanpuutteen takia – ja se on väärin. Kukaan ei siltikään kiellä sitä, etteikö tarvetta olisi myös edelleen panostaa ennaltaehkäisevästi laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. On kuitenkin harhaanjohtavaa asettaa nämä tavoitteet vastakkain, sillä ne eivät sulje toisiaan pois. Ne täydentävät toisiaan.

Summa summarum, keinot tuottavuuden parantamiselle tuskin löytyvät Excel-kaavojen viitoittamista totuuksista. Tuottavuuden parantamiseksi tarvitaan osaavaa työvoimaa, innovaatioita ja visioita. Kaikki tämä pohjautuu yhteisen ymmärryksen ja luottamuksen saavuttamiselle, niin työnantajien kuin työntekijöidenkin kesken. Ymmärrys ja luottamus – siinä ovat tulevaisuuden avaimet työllisyyden ja tuottavuuden nostoon.

Kommentit

Jätä kommentti