Värikäs syksy on alkanut, mutta eduskunnassa harmaat pilvet roikkuvat päätöksenteon yllä. Tulevana lauantaina vietämme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää, joka innosti myös minua kirjoittamaan. Tämä päivä on perinteisesti omistettu kansalliskirjailijamme kunnioittamiselle ja suomalaisen sanataiteen juhlistamiselle. Tänä vuonna juhlaan sekoittuu kuitenkin syvä huoli ja suoranainen vääryys, josta minun on pakko kirjoittaa ja puhua ääneen.
Miten on mahdollista, että maassa, joka ylpeilee korkealla koulutuksellaan ja lukutaidollaan, suurelta osin koululaitoksen ja kirjastojen ansiosta, leikataan tekijöiden tuloja rajusti. Tässä on selvä ristiriita: Mitä enemmän luetaan, sitä vähemmän tekijä saa.
Suomalainen kirjastolaitos on upea instituutio ja sen puolesta on puhuttava kovaan ääneen. Myös jokainen kirjailija on varmasti ylpeä ja iloinen siitä, että omat teokset löytävät lukijansa, jos ei kirjakaupasta niin kirjastosta. Mutta uskoisitko, että nykyinen lainakorvausjärjestelmä rankaisee tekijöitä menestyksestä.
Kirjallisuuden tekijöiden kirjastojen lainakohtaisesta korvauksesta on kadonnut muutamassa vuodessa jo noin 20 prosenttia. Kuka työntekijä suostuisi vastaavaan tulojen alennukseen – ei kukaan. Järjestelmän valuvika on siinä, että lainauskorvaus toimii kiinteän määrärahan varassa. Kun kirjojen lainaamisen suosio kasvaa ja sama potti jaetaan yhä useamman lainan kesken, niin yhdestä lainasta käteen jäävä senttisumma pienenee. Kun kirjoja lainataan enemmän, saa tekijä siitä entistä vähemmän korvausta. Monen kirjailijan kohdalla tämä voi tarkoittaa jopa noin yhden kolmanneksen pudotusta tuloihin. Se ei ole oikeudenmukaista, eikä kestävää. Useat kirjailijat ovat joutuneet hakeutumaan muille aloille saadakseen säällisen elannon itselleen.
Tilanne on muuttumassa ensi vuonna vieläkin dramaattisemmaksi, sillä jaettava määräraha putoaa myös suorissa euroissa: Vuonna 2026 käytettävissä oleva lainauskorvausmääräraha oli 17,828 miljoonaa euroa. Vuoden 2027 budjettiesityksessä perustasoksi on merkitty vain 17,178 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa, että ensi vuonna jaettavaa on 650 000 euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Samaan aikaan pelkästään yleisissä kirjastoissa tehdään vuosittain yli 2,5 miljoonaa kirjalainaa enemmän kuin edellisvuonna. Kun pienempi raha jaetaan huomattavasti suuremmalle lainamäärälle, Sanaston ennusteen mukaan lainakohtainen korvaus uhkaa pudota nykyisestä 25 sentistä 23 senttiin vuonna 2027. Se olisi alin taso kymmeneen vuoteen. Kyse ei ole lisärahasta, vaan nykytason pelastamisesta.
Nyt ei siis puhuta mistään ylimääräisestä tasokorotuksesta – jollaisen eduskunta on lausumassaan vuonna 2021 edellyttänyt tarvittavan – vaan puhtaasti siitä, etteivät tekijänoikeuskorvaukset laskisi enää yhtään alemmas. Elinkustannukset nousevat, mutta kirjailijan työstä saatava korvaus polkee paikoillaan tai jopa laskee.
Aleksis Kivi eli aikanaan köyhyydessä, mutta nyky-Suomessa meillä pitää olla varaa ja tahtoa maksaa kaikesta tehdystä työstä oikeudenmukainen korvaus alasta riippumatta, myös taidealoilla. Kansallinen sivistyksemme on saatu aikaan pitkälti hyvän koulutusjärjestelmän, suomalaisen kirjallisuuden ja kirjastolaitoksen ansiosta. Tätä työtä ei saa romuttaa. Tarpeeksi laajasta kirjastoverkostosta on pidettävä huolta, erityisesti näinä haastavina taloudellisina aikoina, ettei sivistyksen taso pääse laskemaan, sillä siihen meillä ei ole varaa.
Niina
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.