Arktisten parlamentaarikkojen kanssa Alaskassa.

Matkalta nousi kolme teemaa ja havaintoa, jotka jäivät tuliaisina ja tässä muutamia omia huomioita niistä.

Turvallisuus, ympäristö/ilmasto ja alkuperäiskansat.

Alaskan matkailuun liittyvä uutisointi on usein otsikoitu: Alaska, last frontier eli Alaska, viimeinen raja.

Tuntui kieltämättä aika hullulta olla paikassa, jossa Venäjä asemoituu länteen eikä itään.

Kävimme Anchoragessa vierailulla Ted Stevens keskuksessa. Paikka oli sotilaiden tutkimus- ja koulutuskeskus siviilien kouluttamiseen. Täällä olin Suomen edustajana, kiitos Suomen arktisen neuvoston puheenjohtajalle Olga Oinas-Panumalle vastuiden jaosta.

Keskustelimme arktisen alueen sotilaallisesta kyvykkyydestä, jäänmurtajien tarpeesta, sekä Kiinan ja Venäjän kiinnostuksesta arktisiin merireitteihin. Toin esiin venäläisten alusten liikkeet arktisella alueella ja niiden tarkoituksen. Varjolaivasto Suomenlahdella kertoo siitä, että kaikenlaisia aluksia voi olla odotettavissa myös arktisella alueella. Samaan aikaan alueelta puuttuu satamaverkosto ja jäänmurtajakalusto on rajallista.

Oli vaikeaa olla kertomatta kaikkea turvallisuushaasteista jo tässä vaiheessa, mutta päätin jakaa sanottavani niin, että jatkumo säilyy parlamentaarikkojen kannalta edes jotenkin järkevältä.

Kokouksen välissä Alaskan yliopistolla pääsimme tutustumaan dronien suunnitteluun, rakennukseen ja tuotantoon. Droneja tehdään niin ilmaan kuin veteenkin, arktisiin olosuhteisiin. Luonnollisesti myös Ukrainaa seurataan tarkasti ja siellä tapahtuvaa kehitystä. 

Yliopistolla oli miniluento professori Troy Bouffardilta. Hän puhui arktisesta myös niin, että pohjoismaat ja Suomi tuli esiin. Keskustelimme varjolaivastosta, katkenneista kaapeleista ja Suomeen tippuneista Ukrainan droneista. Jatkoimme aiheista keskustelua yhdessä Norjan edustajien kanssa.

Olimme aiemmin nähneet kartan arktisesta alueesta, jossa näkyi vain puolet koko arktisesta alueesta. Tämä kertoo Yhdysvaltojen huomion keskipisteen muutoksesta Tyynellä valtamerellä ja Kiinassa.

Ilmaston ja ympäristön osalta kollegani Oinas-Panuma otti isoa roolia ja vastuuta. Saimme pohjoismaina myös loppulauselmaan liitettyä mukaan Arktisen alueen ympäristön ja ilmaston tärkeyden, erityisesti varautumisen ilmaston lämpenemiseen. Jään sulaminen merireiteiltä ja ikiroudan sulaminen Alaskan yliopiston mukaan aiheuttaa jopa 4-5 asteen nopeamman lämpenemisen arktisella  alueella kuin muilla alueilla.

Fairbanksissa pääsimme käymään tunnelissa, joka on ollut Yhdysvaltojen armeijan tutkimuskäytössä jo 1960 luvulta alkaen. Myöhemmin se on laajentunut tutkimuskäyttöön laajemmin. Paikka oli kuin pöllyävä fossiilien hautausmaa. Siellä oli mm. 40 000 vuotta vanhat puunjuuret näkyvillä! Maakerrostumia, peruskalliota, hiekkaa, pölyä ja ikiroutaa. Haju oli kuin vanhassa jääkaapissa, mutta ehdottomasti ikimuistoinen visiitti. Nenästä tulee kyllä vieläkin ”fossiilipölyä” koska käytävä oli niin hienojakoista maata.

Yliopistolla minulle selvisi myös, että Alaskassa on joka kymmenes minuutti maanjäristys. Luonnollisesti kaikkia ei tavallinen ihminen huomaa, mutta ei ollut tullut missään aiemmassa elämässäni eteen, että Alaska on noin järistysherkkää aluetta. Tämä vaikuttaa kaikkeen rakentamiseen. Tavallisia taloja oli nitkahdellut kummallisiin asentoihin ja silti niissä edelleen asuttiin. Elintaso Alaskassa samanlainen kuin muualla Yhdysvalloissa. Vakuutuksilla hoidetaan terveydenhuolto. Sosiaaliturva on olematon ja kodittomia on lähes 10% väestöstä. Kodittomuus näkyi kaduilla varsinkin Anchoragessa ja terveysvakuutukset ihmisten hampaissa.

Alkuperäiskansojen huomioon ottaminen päätöksenteossa ja kokouksen aikana oli merkittävää. Kuulimme musiikin ja tanssin merkityksestä eli kulttuuriperinnön säilyttämisestä, nuorten osallisuudesta päätöksenteossa ja oman arktisen strategian tekemisestä.

Lisäksi yliopiston tutkimustoiminnassa otetaan huomioon mm alkuperäiskansojen näkemykset luonnosta ja ympäristöstä. Näin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin on saatu uusia ulottuvuuksia ja huomattu kuinka ne auttavat. Esimerkkinä meille kerrottiin eräästä saaresta, jonka maamuodot on saatu todennettua vasta nyt ns nykyaikaisilla menetelmillä. Kuitenkin alkuperäisillä ihmisillä on ollut tarkka tieto maan muodoista ja tämän he ovat havainnoineet maan, jään, meren ja auringon sekä sään heijastuksista taivaalle. Tuli aika pieni ja tietämätön olo.

Yhteenvetona toteaisin, että Alaska on karu paikka. Valtavan suuri osavaltio, jossa maailman geopolitiikan muutokset näkyvät. Tällä hetkellä puolustus ja sotilaallisuus on kaiken keskustelun keskiössä. Vaikka turvallisuus on niin kovaa valuuttaa juuri nyt, niin esimerkiksi koko osavaltion läpi menee öljyputki etelästä pohjoiseen, maan pinnalla. Kriittinen infra on siis kaikkien saatavilla ja näkyvillä. Toki tässäkin oli mielenkiintoista huomata, että putki oli kelkkojen päällä, jos sattuu tulemaan maanjäristys niin kelkka liikkuu ja putki pysyy ehjänä.

Luonto on karua ja kaunista. On metsää, metsäpaloja, kuumia lähteitä ja vuoria. Ihmiset ovat ystävällisiä, arkkitehtuuri laatikkomaista, historiaan mahtuu dinosauruksia ja sapelihammastiikereitä.

Arktisen alueen asiat tulevat olemaan tulevaisuudessa yhä enemmän koko maailman päättäjien keskusteluissa. On hyvä olla oikeasti kartalla siitä mistä puhutaan ja mistä päätetään, tämä matka avasi uusia näkökulmia ja sulateltavaa sekä samalla  jäi mukaan uusia tuttavuuksia.