Ajankohtaista

Walkers-toiminnalle kiitos!

On niin paljon nuoria, joita ei tavoiteta. Lasten ja nuorten pahoinvointi, väkivallan käyttö sekä rajut koulukiusaamistapaukset ovat huolestuttaneet suomalaisia viime aikoina. Samaan aikaa poliitikot väittelevät kunnissa siitä kannattaisiko kaikki nuorisotilat pitää auki vai esimerkiksi sulkea yksi niistä. Perusteena käytetään sitä,…
Lue lisää
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Puheeni SDP:n 47. puoluekokouksen varapuheenjohtajavaalissa 2.9.2023

Nämä ovat minulle sydämen asioita. Minun maailmaani ei mahdu pilkka eikä pelottelu. Elämästä ei vastoinkäymisiä puutu. Jokaisella meillä on omansa. Minä haluan rakentaa huomista, jossa niistä voi selvitä. Jossa taistellaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Että huomenna on paremmin kuin tänään. Ja siihen työhön pyydän teidän tukeanne.
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Suomi katkaisee riippuvuuden venäläisestä energiasta

Varautumisen ministeriryhmässä on tänään sovittu historiallisesta, yli 700 miljoonan euron investointipaketista. Hallitus tavoittelee toimilla fossiilisesta ja venäläisestä energiasta irtautumista. Mukana on myös nopeaa helpotusta polttoaineiden hinnasta kärsiville kansalaisille ja yrityksille, kertoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm. – Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Vihreään siirtymään lisärahoitusta riihestä

Hallitus on saanut valmiiksi vuosia 2023-2026 koskevan kehysriihensä. Riihessä päätettiin useista vihreää siirtymää tukevista uusista määrärahalisäyksistä, kertoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm. – Viime viikkojen aikana on käynyt selväksi, että vihreän siirtymän tukeminen ei ole vain ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa, vaan…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Tiivistyvä yhteistyö Ruotsin ja Yhdysvaltojen vahvistaa Suomen turvallisuutta

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malmin mukaan entisestään tiivistyvä puolustusyhteistyö Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa vahvistaa Suomen turvallisuutta. Malmin mukaan Puolustusvoimien ja maanpuolustuksen resurssit on turvattava kaikissa olosuhteissa. – Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapaaminen presidentti Bidenin kanssa ja presidentti Niinistön ja pääministeri…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Toimia työntekijöiden alipalkkauksen kitkemiseksi

Tiedote julkaistu 13.2.2022 Työntekijöiden alipalkkaus on vakava epäkohta, johon on puututtava aiempaa tehokkaammin. Työntekijöiden hyväksikäyttöä ja palkatonta työtä on ilmennyt esimerkiksi ravintola- ja rakennusalalla. Viimeisin jäävuoren huippu on Pohjanmaan Närpiössä ilmi tullut tapaus, jossa ravintola- ja elintarvikeyrityksiä pitävää vietnamilaista pariskuntaa…
Lue lisää

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työvoimapulaan on vastattava panostamalla nuorten hyvinvointiin

Tiedote julkaistu 15.1.2022 SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm on huolissaan nuorten mielenterveydestä pitkittyneen koronapandemian keskellä. Kaikilta koulutusasteilta tulee viestiä, että nuorten jaksaminen on nyt kovilla. – Moni nuori on huolissaan opintojensa valmistumisesta ja pään kestämisestä. Itsekin teini-ikäisten lasten äitinä tiedän, että etäopiskelu on…
Lue lisää

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työelämän joustoilla työllisyyttä

Tiedote julkaistu 28.12.2021 SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm on huolissaan työntekijöiden jaksamisesta. Mielenterveyden sairaudet ovat nousseet yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeen syyksi, joten enää ei puhuta mistään yksilötason ongelmasta: työkyvyttömyys maksaa useita miljardeja vuosittain yhteiskunnalle. Eläketurvakeskuksen mukaan keskimäärin noin 50 henkilöä jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle.…
Lue lisää

SDP:n kansanedustaja Niina Malm: Imatran erä- ja luontokulttuurimuseolle rahoitus

Imatralainen kansanedustaja Niina Malm (sd.) iloitsee Imatran erä- ja luontokulttuurimuseon saamasta rahoituksesta. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti tänään julkaistussa budjettimietinnössään suunnata museon toiminnan käynnistämiseen 500 000 euroa vuosille 2022-2023. – On hienoa, että näin mittava hanke saadaan Imatralle. Tuleva erä- ja luontokulttuurimuseo tulee…
Lue lisää

Kahden kodin lapsille taattava koulukyydit molemmista kodeista

Marinin hallitus on laatinut toimenpidesuunnitelman lasten vuoroasumisen kehittämiseksi. Toimenpidesuunnitelma sisältää ehdotuksia sosiaaliturvan, sivistyspalveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä siten, että lasten vuoroasumistilanteet sekä muut kahden kodin tilanteet huomioitaisiin Suomessa paremmin. SDP:n kansanedustaja Niina Malm tunnistaa uudistamisen tarpeen: – Olen saanut…
Lue lisää