Ajankohtaista

SDP:n Niina Malm: Vastuullista politiikkaa vaalitulosta kunnioittaen

Kokoomuksen vastavalittu puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo haastattelussa, että häntä suututtaa, kuinka vastuuttomasti hallitus hoitaa Suomen asioita. Samalla hän kertoo Kokoomuksen vaihtoehdoksi tälle vastuuttomalle politiikalle, ja että Kokoomus tulee haastamaan hallitusta erityisesti työllisyydessä ja taloudessa. – Opposition tehtävä onkin sparrata ja…
Lue lisää

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Oppivelvollisuusuudistus vie koulutuksen 2020-luvulle

– Sosialidemokraattien ajama oppivelvollisuuden laajennus ei ole mikään mekaaninen koulunkäynnin pidennys, vaan todella merkittävä ”peruskoulun päivitys 2020-luvulle”, sanoo Sdp:n tuore ensimmäinen varapuheenjohtaja Niina Malm. Malmin mukaan uudistus on erityisen merkittävä ammattikoululaisille, sillä nykyisin ei enää lampsita ilman tutkintoa tehtaan portista…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisy on tärkeä osa harmaan talouden torjuntaa

SDP:n kansanedustaja Niina Malm on huolissaan aika ajoin esiintyvästä teollisuuden ja ympäristön vastakkainasettelusta. Malmin mielestä on välttämätöntä, että teollisuutta ja ympäristöä ei nähdä toisiaan poissulkevina asioina. Teollisuuden toimintaedellytykset ja ympäristöarvot ovat yhteensovitettavissa. – Teollisuus ja ympäristö yhdessä muodostavat Suomen viennin…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Teollisuus ja ympäristö muodostavat Suomen viennin kivijalan jatkossakin

SDP:n kansanedustaja Niina Malm on huolissaan aika ajoin esiintyvästä teollisuuden ja ympäristön vastakkainasettelusta. Malmin mielestä on välttämätöntä, että teollisuutta ja ympäristöä ei nähdä toisiaan poissulkevina asioina. Teollisuuden toimintaedellytykset ja ympäristöarvot ovat yhteensovitettavissa. – Teollisuus ja ympäristö yhdessä muodostavat Suomen viennin…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Työelämässä on enemmän korjattavaa kuin ansiosidonnainen päiväraha kaikille

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu paljon työelämästä ja erityisesti siitä, tulisiko kaikkien olla oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan. Kansanedustaja Niina Malmin mukaan on hyvä, että työelämään liittyvät kysymykset kiinnostavat ja että niitä pohditaan moniäänisesti. Sopimusten aikaansaaminen vaatii kompromisseja. Malm kuitenkin ajattele asiaa…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Alueellisilla kehittämishankkeilla pohjustetaan sote-uudistusta

Kansanedustaja Niina Malm (sd) iloitsee Kaakkois-Suomen saamista sote-rahoista. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson maakunnille yhteensä 16 304 519 euroa sote-uudistuksen alueellisen valmistelun hankkeisiin. Hankkeet pääsevät käynnistymään heti. – Nämä ovat tärkeitä rahoja alueemme sote-palvelujen kehittämiseen ja hyvä…
Lue lisää

SDP:n Niina Malm: Alipalkkaus kriminalisoitava nopeasti

YLE uutisoi tiistaina 30.6. Marinin hallituksen selvittävän alipalkkauksen kriminalisointia. Kansanedustaja Niina Malm (sd.) pitää tätä selvitystä erittäin tarpeellisena. – Reiluista ja oikeudenmukaisista työmarkkinoista hyötyy niin suomalainen rehellinen yrittäjä kuin myös työntekijä. Alipalkkaukseen puuttuminen auttaa myös talouden suunnittelua ja toteutusta. Talousrikollisuuden…
Lue lisää

SDP:n Malm: Harmaan talouden toimenpideohjelma etsii keinoja alipalkkaukseen puuttumiselle

Valtioneuvosto julkisti torstaina periaatepäätöksen harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan strategialle ja toimenpideohjelmalle vuosille 2020-2023. Strategia toteuttaa Sanna Marinin hallitusohjelman harmaan talouden torjuntahankkeita ja kehittämishankkeita.  Kansanedustaja Niina Malm (sd.) on tyytyväinen harmaan talouden torjunnan etenemisestä. Malm nostaa esille toimenpideohjelman strategisena tavoitteena erityisesti terveen…
Lue lisää

Niina Malm

Olen 40-vuotias perheen äiti Imatralta. Toimin ensimmäistä kauttani kansanedustajana. Olen myös SDP:n 1. varapuheenjohtaja ja Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Lähdin mukaan politiikkaan vuonna 2008, kun kolmivuorotyötä terästehtaalla tekevänä pienten lasten äitinä kohtasin työn ja perhe-elämänyhteensovittamisen monet vaikeudet. Puhuin ääneen näiden epäkohtien korjaamisesta…
Lue lisää