Kolumni julkaistu Demokraatissa 29.4.2021.
Työväen ja opiskelijoiden vappujuhlaa vietetään jo toista kertaa peräkkäin poikkeuksellisin järjestelyin. Koronatilanteen vuoksi yhteisiä kokoontumisia ei järjestetä tänäkään vuonna. Sitäkin paremmalla syyllä tänä vappuna on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä meitä työväenliikkeessä yhdistää. Yhteiset arvomme pitävät meidät lähellä toisiamme, vaikka olisimmekin toisistamme fyysisesti etäällä.
Poliittinen työväenliike ja ammattiyhdistysliike Suomessa jakavat yhteistä historiaa 122 vuoden verran. Se pitää sisällään tarinan siitä, miten Suomi-nimisestä köyhästä ja nuoresta valtiosta kasvoi vauras ja itsenäinen hyvinvointivaltio. Miten vaatimattomista oloista ponnistaneista lapsista kasvoi omalla palkallaan pärjääviä kansalaisia, sukujensa ensimmäisiä korkeakoulutettuja, lasikattojen murtajia.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun oppivelvollisuuslaki astui voimaan Suomessa. Tulevana syksynä opintonsa aloittavat toisen asteen opiskelijat ovat ensimmäinen ikäluokka, jota uusi oppivelvollisuuden laajennus koskettaa. Se on osoitus siitä, että edistyksellinen työväenliike on edelleen voimissaan muuttuvassa maailmassamme.
Yhteisiä arvojamme haastetaan kuitenkin edelleen. Vaikka ongelmat ovat muuttaneet muotoaan, olemme samojen kysymysten ja periaatteiden äärellä. Työelämä elää murrosta ja nuoret uupuvat yhteiskunnan koventuneiden vaatimusten takia jo ennen työuraa. Sopimusyhteiskuntaa pyritään heikentämään ja peli on tänäkin keväänä ollut kovaa. Vaikka vastavoimat pyrkivätkin repimään meitä, emme anna periksi.
Poliittinen työväenliike ja ammattiyhdistysliike tarvitsevat toinen toistaan tässä ajassa enemmän kuin koskaan, jotta tasa-arvon ja solidaarisuuden periaatteet toteutuisivat myös tulevaisuuden Suomessa. Maailma ei ole valmis, eikä ole suomalainen yhteiskuntakaan.
Poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen välille pyritään aika ajoin ulkopuolelta lyömään kiilaa. Tämän ei tule antaa heikentää työväenliikettä ja sen pyrkimyksiä kohti parempaa yhteiskuntaa. Ammattiyhdistysliike ja sosialidemokraattinen puolue jakavat monia yhteisiä tavoitteita, eikä sen myöntämisessä ole mitään väärää. Päinvastoin. Onhan juuri työväenliikkeen yhteisten ponnistelujen tulos esimerkiksi kahdeksan tunnin työpäivä, peruskoulu ja sopimusyhteiskunta.
Rafael Paasion sanontaan kiteytyy sosialidemokratian ydin, johon palaan aika ajoin itsekin. ”Jos et muuten tiedä, mitä tehdä, niin ole aina heikomman puolella.” Tästä periaatteesta on hyvä pitää kiinni. Koronapandemian keskellä ja sitä seuraavassa ajassa työväenliikettä tarvitaan kenties enemmän kuin koskaan. Meidän tulee pitää yhdessä huolta siitä, että heikoimmassa asemassa olevan ääni kuuluu jatkossakin yhteiskuntaa kehitettäessä eteenpäin 2030-luvulle.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.