Blogi

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Puheeni SDP:n 47. puoluekokouksen varapuheenjohtajavaalissa 2.9.2023

Nämä ovat minulle sydämen asioita. Minun maailmaani ei mahdu pilkka eikä pelottelu. Elämästä ei vastoinkäymisiä puutu. Jokaisella meillä on omansa. Minä haluan rakentaa huomista, jossa niistä voi selvitä. Jossa taistellaan oikeudenmukaisuuden puolesta. Että huomenna on paremmin kuin tänään. Ja siihen työhön pyydän teidän tukeanne.

Palkansaajan pamfletti

Miksi ay-liikettä on puolustettava? Miksi vasemmistolaiset puolueet on palkansaajan kannalta tärkeitä?  Kun aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, olin sairastunut syöpään ja halusin jäsennellä ajatuksiani sekä saada niistä ehkä myös jotain pientä kannanottoa – lähinnä itselleni. Sairautta on jatkunut nyt lähes puoli vuotta. Välissä…

Ruokalähettien oikeuksien ja paikallisen sopimisen paradoksi

Helsingin Sanomat julkaisi viikonloppuna laajan artikkelin koskien ruokalähettipalveluita tarjoavien Woltin ja Foodoran lähettitilien käyttöä. Artikkelin mukaan ruokalähetit ovat tarjonneet lähettitilejään muille, myös esimerkiksi paperittomille, joilla ei ole työskentelyoikeutta Suomessa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra käytti tilaisuuden Twitterissä hyväksi taivastellen ”samaa tapahtuu…

2 prosentin puolustusmenot bruttokansantuotteesta – rahalla on merkitystä, mutta kaikkea Suomen puolustusosaamista ei mitata rahassa

Noin vuoden ajan käydyssä Nato-keskustelussa ja tämän kevään vaalikonekysymyksissä nousi useasti esiin tulisiko Suomen sitoutua Naton tavoitteeseen siitä, että käytämme 2 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustusmenoihin. Olen miettinyt asiaa paljon, koska kyllä, ajattelen tietenkin, että meidän on noudatettava niitä ohjeita ja tavoitteita,…

SDP esittää maksukattojen yhdistämistä, jaksottamista ja tason laskemista

SDP esittää, että tulevalla hallituskaudella maksukatot yhdistetään ja niiden yhteenlaskettu taso lasketaan vähintään 900 euroon, mutta mieluiten 800 euroon vuodessa. Lisäksi esitämme maksujen jaksottamista, jolloin maksut ajoittuvat tasaisemmin ympäri vuoden. Sairastuminen on aina pysäyttävä kokemus, usein myös silmiä avaava. Oman…

Monopoliasemassa toimivat sähkön siirtoyhtiöt perivät entistä kovempia hintoja kuluttajilta ja tekevät entistä kovempaa voittoa

Sähkön siirtohinnat ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvun aikana. Yleisesti hintojen nousu on normaalia, mutta sähkön siirtohinnan kohdalla kyse ei ole pelkästään normaalista kasvusta, sillä siirtohinnat ovat nousseet keskimääräisiä kuluttajahintoja voimakkaammin. Kansalainen ei voi kilpailuttaa sähkön siirtoa, koska toimintaa pyörittävät alueelliset monopolit. Tilanne…

Merkittäviä energiainvestointeja Imatralle – seutukaupungit hyötyvät vihreästä siirtymästä enemmän, kun suostumme myöntämään

Saimme eilen Imatralle ja Kaakkois-Suomeen hyviä uutisia. Alueemme sai kaksi merkittävää energiainvestointia: Gasgridin Finland Oy:n hankkeen tarkoituksena on rakentaa vedyn siirtoputki, jossa Kemiran Oyj:n Joutsenon tehtaalla syntyvää vetyä siirretään Ovakon Imatra Oy Ab:n Imatran terästehtaalle Gasgridin vetyputkea pitkin. Työ- ja…

Työmarkkinaneuvotteluissa etsinnässä reilu ratkaisu

Palkansaajien ostovoiman turvaaminen tässä inflaatiokierteisessä ajassa vaatii reiluja palkankorotuksia. Teollisuustyöntekijät ja kuljetusala eivät vaadi kuuta taivaalta, vaan viiden prosentin korotusta palkkoihin. Tämä olisi kohtuullista, sillä teollisuusalan yrityksillä pyyhkii tällä hetkellä hyvin, eikä korotus olisi kiinni maksukyvystä – kevään osingon jaossa…

Malmin malli

Palkka-avoimuuden tarkoitus ei ole se, että jokaisen on kysyttäessä kerrottava palkkansa tai se, että kaikkien palkat niitataan työpaikan kahvihuoneen seinälle tai julkaistaan internetissä. Kyse on siitä, että jos työntekijä epäilee hänen palkkansa olevan perusteetta pienempi kuin muiden työntekijöiden, voidaan asia…

Lapsilla on oikeus turvallisuuteen

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Viikon toteuttaa Kansallinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto johon kuuluvat mm. Suomen Unicef, Plan Suomi ja Lastensuojelun Keskusliitto joka myös koordinoi viestintäverkostoa. Tänä vuonna viikon teemana on oikeus turvallisuuteen. #MunTurvallisuus #SunTurvallisuus -kampanja haastaa jokaisen pohtimaan kaikkea…