Blogi

2 prosentin puolustusmenot bruttokansantuotteesta – rahalla on merkitystä, mutta kaikkea Suomen puolustusosaamista ei mitata rahassa

Noin vuoden ajan käydyssä Nato-keskustelussa ja tämän kevään vaalikonekysymyksissä nousi useasti esiin tulisiko Suomen sitoutua Naton tavoitteeseen siitä, että käytämme 2 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustusmenoihin. Olen miettinyt asiaa paljon, koska kyllä, ajattelen tietenkin, että meidän on noudatettava niitä ohjeita ja tavoitteita,…

SDP esittää maksukattojen yhdistämistä, jaksottamista ja tason laskemista

SDP esittää, että tulevalla hallituskaudella maksukatot yhdistetään ja niiden yhteenlaskettu taso lasketaan vähintään 900 euroon, mutta mieluiten 800 euroon vuodessa. Lisäksi esitämme maksujen jaksottamista, jolloin maksut ajoittuvat tasaisemmin ympäri vuoden. Sairastuminen on aina pysäyttävä kokemus, usein myös silmiä avaava. Oman…

Monopoliasemassa toimivat sähkön siirtoyhtiöt perivät entistä kovempia hintoja kuluttajilta ja tekevät entistä kovempaa voittoa

Sähkön siirtohinnat ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvun aikana. Yleisesti hintojen nousu on normaalia, mutta sähkön siirtohinnan kohdalla kyse ei ole pelkästään normaalista kasvusta, sillä siirtohinnat ovat nousseet keskimääräisiä kuluttajahintoja voimakkaammin. Kansalainen ei voi kilpailuttaa sähkön siirtoa, koska toimintaa pyörittävät alueelliset monopolit. Tilanne…

Merkittäviä energiainvestointeja Imatralle – seutukaupungit hyötyvät vihreästä siirtymästä enemmän, kun suostumme myöntämään

Saimme eilen Imatralle ja Kaakkois-Suomeen hyviä uutisia. Alueemme sai kaksi merkittävää energiainvestointia: Gasgridin Finland Oy:n hankkeen tarkoituksena on rakentaa vedyn siirtoputki, jossa Kemiran Oyj:n Joutsenon tehtaalla syntyvää vetyä siirretään Ovakon Imatra Oy Ab:n Imatran terästehtaalle Gasgridin vetyputkea pitkin. Työ- ja…

Työmarkkinaneuvotteluissa etsinnässä reilu ratkaisu

Palkansaajien ostovoiman turvaaminen tässä inflaatiokierteisessä ajassa vaatii reiluja palkankorotuksia. Teollisuustyöntekijät ja kuljetusala eivät vaadi kuuta taivaalta, vaan viiden prosentin korotusta palkkoihin. Tämä olisi kohtuullista, sillä teollisuusalan yrityksillä pyyhkii tällä hetkellä hyvin, eikä korotus olisi kiinni maksukyvystä – kevään osingon jaossa…

Malmin malli

Palkka-avoimuuden tarkoitus ei ole se, että jokaisen on kysyttäessä kerrottava palkkansa tai se, että kaikkien palkat niitataan työpaikan kahvihuoneen seinälle tai julkaistaan internetissä. Kyse on siitä, että jos työntekijä epäilee hänen palkkansa olevan perusteetta pienempi kuin muiden työntekijöiden, voidaan asia…

Lapsilla on oikeus turvallisuuteen

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Viikon toteuttaa Kansallinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto johon kuuluvat mm. Suomen Unicef, Plan Suomi ja Lastensuojelun Keskusliitto joka myös koordinoi viestintäverkostoa. Tänä vuonna viikon teemana on oikeus turvallisuuteen. #MunTurvallisuus #SunTurvallisuus -kampanja haastaa jokaisen pohtimaan kaikkea…

Maailmanpolitiikan polttopisteessä

Imatran ja koko Etelä-Karjalan merkitys maailmanpolitiikassa nousee esiin paikallisten puheissa aika ajoin. Yleensä ne nousevat uutisten kautta esiin aika arkipäiväisillä tavoilla. Muistamme hyvin, kuinka ostoskärryt ja juustot ovat puhuttaneet tai kuinka ruplan kurssin äkillinen romahtaminen on vaikuttanut Etelä-Karjalan palveluihin ja…

Yrityskohtaisen TES-kierroksen hinta moninkertainen mekaanisen metsäteollisuuden yrityksille – voittaako kukaan?

Teollisuusliitto arvioi yrityskohtaisen TES-kierroksen kustannuksien olleen työnantajapuolelle mekaanisen metsäteollisuuden osalta useita kymmeniä miljoonia euroja aiempia kierroksia suuremmat. Aiemmin työehtosopimuksista neuvoteltiin Metsäteollisuus ry:n ja työntekijäliittojen välillä, nykyään yrityskohtaisesti. Nykyinen järjestely ei palvele ketään. Yrityskohtainen neuvotteluprosessi maksaa kymmeniä miljoonia euroja enemmän yrityksille,…

Eläimen hyvinvointi menee aina suorituksen edelle – stop eläinrääkkäykselle!

Tokion olympialaisten virittämä keskustelu eläinten oikeuksista jatkuu – ja hyvä niin. Eläinrääkkäykselle ei ole sijaa urheilussa, ei missään. Eläimen kanssa työskennellessä, harrastettaessa ja kilpaillessa on eläimen hyvinvointi laitettava aina suorituksen edelle. Nyt julkisuuteen on noussut hevosoppilaitoksessa tapahtuneet hevosten pahoinpitelyt. Väkivallalla…