Puolustusteollisuus on osa kriittistä huoltovarmuutta koko Euroopassa

Viime viikolla Euroopan komissiosta tuli vakava kehotus parantaa jäsenmaiden valmistautumista Euroopan maaperällä käytävän perinteisen ja intensiivisen sodankäynnin vuoksi. Samalla ehdotettiin kehitettäväksi Euroopan puolustusalan teollisuusstrategiaa eli käytännössä puolustusteollisuutta.  On ratkaisevan tärkeää, että Euroopalla on puolustuksen teollisen ja teknologisen perustan (EDTIB) valmiudet toimittaa jäsenvaltioiden asevoimille niiden tarvitsemat puolustusjärjestelmät ja -tarvikkeet tarvittaessa ja riittävässä määrin. Komission esitys siirtyy aikanaan Euroopan parlamentin ja sen jäsenvaltioiden käsittelyyn toteutuakseen. Vaikka puolustusteollisuuden kasvattaminen saa aikaan ajatuksen sodasta, joka valitettavasti on todellisuutta jo nyt Euroopassa, niin sillä on myös pelote- ja pidäkevaikutus. Siksi puolustusteollisuuden kasvattamiselle Euroopassa on saatava jäsenvaltioiden välillä yhteisymmärrys. Se vaatii yksimielisen päätöksen, mutta EU on alun perin perustettu rauhan takeeksi toisen maailmansodan jäljiltä. Saksa ja Ranska pääsivät silloin yhteisymmärrykseen ja toivon, että se on myös yhä edelleen mahdollista.

Kenellekään ei varmasti ole epäselvää miksi. Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainaa vastaan sai EU:n panemaan ennätysajassa täytäntöön kaksi hätäapuvälinettä, joilla edistetään yhteisiä hankintoja (EDIRPA) ja lisätään ampumatarvikkeiden tuotantoa (ASAP). Jatkossa EU:n on aika siirtyä näistä tilapäisistä hätätoimista EU:n puolustusteollisen valmiuden rakenteellisten edellytysten luomiseen pysyvältä pohjalta. Tällaisen puolustusteollisuuden valmiuden saavuttaminen edellyttää vahvaa ja reagoivaa EU:n puolustusteollisuutta.

Strategiassa ehdotetaan kattavaa ja kunnianhimoista lähestymistapaa, jota tuetaan Euroopan puolustusteollisuusohjelmalla (EDIP).  Tämän ohjelman päätavoitteina on turvata puolustusalan kehittäminen vuosina 2025–2027 yhteensä 1,5 miljardin euron rahoituksella monivuotisesta rahoituskehyksestä. Rahoituksella pyritään vahvistamaan puolustusteollisuuden toimintaedellytyksiä, takaamaan puolustustarvikkeiden saatavuus sekä lisäämään yhteistyötä Ukrainan ja maan puolustusteollisuuden kanssa. Varoista 1 miljardia euroa ehdotetaan käytettäväksi kehittämiseen ja 0,5 miljardia euroa puolustusalan tutkimukseen. Lisäksi esitetään harkittavaksi mahdollisuutta käyttää Venäjän jäädytettyjen keskuspankkivarojen tuottoa Ukrainan puolustusteollisuuden vahvistamiseksi ja Ukrainan sotilaalliseksi tukemiseksi. Näin luotaisiin jo vakiintuneiden puolustusaloitteiden ja – välineiden pohjalta Euroopan puolustuksen teollinen ja teknologinen perusta parempaan kilpailu-, reagointi- ja selviytymiskykyyn seuraavan vuosikymmenen aikana.  

Strategian yleistavoitteiksi esitetään, että vuoteen 2030 mennessä 40 % jäsenmaiden puolustushankinnoista tulisi tehdä jäsenmaiden välisessä yhteistyössä eli puolet jäsenmaiden puolustusmäärärahoista tulisi käyttää hankintoihin EU:n sisältä. Tällä hetkellä hankinnoista 78 % kohdistuu EU:n ulkopuolelle. Strategian toimeenpanon keskiössä on puolustusalan rahoituksen turvaaminen, ja siksi komissio ehdottaa, että Euroopan investointipankin tulisi jatkossa voida rahoittaa puolustusalan hankkeita aktiivisemmin.

Täytyy myöntää, että tätä asiaa pohtiessa tulee mieleen, miten erilaisessa maailmassa elämme nyt kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Suhtautumisemme sotaan ja rauhaan, liittoutumiseen ja siihen liittyviin puolustuspoliittisiin ratkaisuihin oli aivan toinen. Silloin oli helpompaa olla puhtaasti periaatteellinen monessa asiassa. Huoli turvallisuudesta oli toisenlainen. Kaikesta huolimatta, olen sitä mieltä, että rauhan saavuttaminen ja ylläpito on ensisijaisesti aina oltava neuvoteltavissa, ei sotimalla.

Samaan aikaan on kuitenkin varauduttava pahimpaan ja huolehdittava että Suomen sekä Euroopan puolustusstrategia on tehokas ja voimakas. Ei siis joko tai, vaan sekä että.

Mitä tämä tarkoittaa Suomen kannalta. Erityisesti nykyisessä puolustuspoliittisessa tilanteessa on elintärkeää, että turvaamme kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytykset sekä huoltovarmuuden. Näin voimme varmistaa sekä puolustustarvikkeiden riittävän kotimaisen saatavuuden että mahdollisuutemme tukea liittolaisiamme myös jatkossa. Meidän tulee pystyä kasvattamaan puolustustarvikkeiden kotimaista tuotantoa ja se vaatii puolustusteollisuuden tukemista monin eri tavoin. Samalla kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytyksiä sekä kansainvälistymistä on edistettävä osana edellä mainittua Euroopan puolustusalan teollisuusstrategiaa. Tämä yhteistyö ja ratkaisut vahvistaa myös kansantaloutta haastavassa taloustilanteessa ja edellyttää paitsi vienninedistämistoimia, myös esimerkiksi TKI-panostuksia. Suomi on tunnettu Nokiana. Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, miten tarvitsemme tuotekehitystä ja innovaatioita. Suomessa on jo nyt puolustusalan erityisosaamista ja tuotantoa mikä toimii eettisesti ja kestävästi. Jatkossa on tärkeää, että tätä osaamista kehitetään ja käytetään hyödyksi, sillä se tuo meille työpaikkoja joita kipeästi tarvitsemme.

Suomi rauhansovittelun osaajana ja samalla puolustusteknologian huippumaana pystyy hyödyttämään koko Eurooppaa monilla tasoilla. Näihin on vaan nyt tartuttava. Edellä mainittuihin vedoten, pidän SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin esitystä puolustuskomissaarin pestistä Euroopan komissioon erittäin varteenotettavana ja kannatettavana.

Niina Malm