Rauhan työlle

Presidentti Ahtisaaren hautajaiset jäi minulta väliin edeltä sovitun työmatkan vuoksi. Tämä tuntui erityisen harmilliselta, sillä Ahtisaari oli minun sukupolveni Presidentti, joka teki pyyteettömästi töitä rauhan eteen. 

Lohdullista tässä oli kuitenkin se, että pääsin työmatkani aikana käymään mm. Ukrainassa.

Liikuin vajaassa viikossa kolmen maan alueella, Slovakiassa, Unkarissa ja Ukrainassa. Kävimme keskusteluja arkipäiväisistä ja samalla tärkeistä asioista; raja-alueiden kehityksestä, jätehuollosta, ympäristöongelmista, investoinneista ja tietenkin sodasta. 

Unkarin Budapest kaupunkina on upea ja mustan mullan maa on todella kaunis, mutta unkarilaisten viesti meille oli lohduton. Voimistuva pelko maan ajautumisesta taantumukseen, vihan ja vihapuheen lisääntymiseen, koulutuksen ja vähemmistöjen arvostuksen puutteeseen on todellisuutta.

Slovakiassa Kosicessa näin slummeista kaupunkiin valuneita nuoria, joiden elämäntehtävä näytti olevan puuduttaa päihteillä pahaa oloaan. Olut oli halvempaa kuin vesi. Oli kaunista maaseutua ja samalla kurjia kyliä. Taas toisaalta, jääkiekko ja jääkiekkoilijat ovat Slovakiassa kuin kuninkaallisia. 

Kuulin rajayhteistyöstä ja yhteisistä jätehuollon ongelmista esimerkkinä suljettu suolakaivos, josta pohjaveteen valuu puhdistamatonta saasteista vettä jatkuvasti. 

Yhdyskuntajätettä on valtavasti ja sitä ei kierrätetä. Jätteet ovat suuri vaara pohjavedelle ja näin ihmisten terveydelle.

Kun matkustimme Ukrainaan oli edessämme kymmenien kilometrien rekkajonot, kuin Kaakkois-Suomessa pahimmillaan. Useissa teksti “Humanitarian aid” kehitysapua. Niissä kulki lahjoittajien avustuksella vaatteita, hygieniatuotteita, ruokaa, lääketavaraa ja vedenpuhdistukseen erilaisia tarvikkeita. Erityisesti apua lapsille, joiden vanhemmat taistelevat eturintamassa. 

Tapaamisissa nousi yllättävän paljon esille EU:n integraatio ja Balkanin levottomuudet. Ne ovat kasvamassa ja näihin olisi hyvä Euroopassa varautua. Tästä toki saatiin jo uutisia aiemmin, kun EU-komissio suosittaa jäsenyysneuvottelujen avaamista Bosnia-Hertsegovinan kanssa ja jäsenehdokkaan asemaa Georgialle. 

Schengen ulkorajan toiminta oli yllätys monelle delegaation jäsenelle. Heistä oli outoa, kuinka kauan meni aikaa siihen, että ylitimme rajan Slovakiassa Ukrainaan. Ulkoraja toimi juuri kuten pitikin. Tarkastukset tehtiin molempiin suuntiin ja passit leimattiin. 

Kun vihdoin pääsimme Uzhorodiin menimme paikallishallinnon tiloihin, jossa meidät yllätti mm rynnäkkösuojat ovien edessä. Ymmärsimme pian varautumisen, sillä kaupunkiin tuli ilmahälytys. Kiovassa oli ohjusiskuja, joten koko maahan tuli hälytykset. Siirryimme toiseen rakennukseen, koska valtion rakennukset on ”merkitty” Venäjän toimesta ja niissä ei ole turvallista olla.

Tämä on arkipäivää Ukrainassa, siirrytään tarvittaessa kellareihin tekemään työtä ja paikalliset pysyvät rauhallisina. NATO:n raja on niin lähellä, että todennäköisyys iskulle on pieni. Venäjä tuskin ottaa riskiä, että ohjus livahtaa NATO maahan. 

Ukrainan tukeminen kaikin tavoin on tärkeää. Jos venäjä saa mitä haluaa, se jatkaa valloituksiaan. Siksi, vaikka maailmalla roihuaa, ei Ukrainaa saa unohtaa. Ukraina käy puolustustaistelua koko Euroopan puolesta. 

Tämä matka ja sen kokemukset nostattivat monia tunteita. Ennen kaikkea toivoa rauhasta, paremmasta vihattomasta huomisesta. 

Olen kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden nähdä ja kokea. Matka avasi taas uudella tapaa silmiäni rauhantyölle. 

Ahtisaaren perinnölle, jota tulee vaalia.