Hyvää joulua ja parempaa tulevaa vuotta 2026

Arvoisa lukija

Kaikissa hyvissä kirjoituksissa ja puheissa siteerataan toisten hyviä tekstejä ja niin minäkin ajattelin tehdä tässä vuoden viimeisessä kirjoituksessani teille. Joulun läheisyys ja Viktor Rydbergin kirjoittaman Tonttu runon ajankohtaisuus puhuttelee minua, erityisesti nyt kun maailmalla myllertää ja Suomessakin monet perheet ovat saaneet surullisia uutisia. Aiemmin se puhutteli omien lasten kautta, etunenässä oma vanhemmuus ja rooli sukupolvien ketjussa. Nyt runon viesti painottuu minulle koko ihmiskuntaan ja maapallon tulevaisuuteen liittyen. 

Runossa ja laulun sanoissa on pakkasyö ja revontulet loimuavat. Kartano on hiljainen ja sen väki nukkuu yöuntaan. ”Puissa on lunta valkeanaan ja kattojen päällä on lunta. Kuu käy ääneti kulkuaan, mutta tonttu ei vaan saa unta.”

Runo sijoittuu talviseen yöhön, jolloin kaikki nukkuu. Pimeys ja hiljaisuus toimivat metaforana, pimeys kuvastaa tuntematonta, maailmankaikkeuden suuria kysymyksiä ja hiljaisuus sisäistä pohdintaa ja mielenrauhaa. Yksin kulkiessaan hiljaisuudessa Tontun ajatusmaailma avartuu. Hiljaisen yön kautta runo muistuttaa ihmisen pienuudesta, mutta samalla hänen arvojensa pysyvyydestä. Tämä tuntuu merkityksellisestä juuri nyt. Omat arvot ja varmuus siitä, että ne ovat oikeat, tuntuu vahvalta. Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja heikommasta on huolehdittava. 

Tonttu kulkee kartanolla ”aitat ja puodit tarkastain”, käy navetassa lehmien, lampaiden ja kanojen luona, tapaa tallissa ruunan ja kopissaan Vahdin, joka herää ja häntää liehakoi. Menee sitten tupaan. Näkee nukkuvan isäntäväen ja ”varpain hiipivi lasten luo”.

Vaikka Tonttu miettii syviä asioita, hän jatkaa hiljaista työtään – eläinten hoitoa, tilan tarkkailua, rauhan ylläpitämistä. Sillä ihmiselämän suurten mysteerien rinnalla pienillä arkisilla teoilla on iso merkitys. Ne ovat jatkuvuuden ja yhteisön perusta.

Tonttu on runossa sukupolvien välinen silta. Hän näkee vanhan isännän haamun muistona menneestä. Nykyinen perhe nukkuu. Tulevaisuus jatkuu hänen jälkeensäkin. Ihmisen elämä on lyhyt, mutta maailma ja historia jatkavat väistämättä kulkuaan. Nykyhetki on jo kohta historiaa. Historia on tunnettava ja muistettava, sillä siitä ajankuvat muodostuvat. Miksi ihmiset toimivat juuri nyt niin kuin toimivat, mikä poliitikkojen toimintaa ohjaa, onko se  heikommasta huolehtiminen vai oman edun tavoittelu?

Kartanolla kulkiessaan tonttu pohtii ihmiselämän arvoitusta: ”Isän ja pojan on nähnyt hän; puhki polvien monten; nukkuvan lasna, mut mistähän; tie oli avutonten? Polvet polvien tietämiin; nousi vanheni, läks – mihin niin ? Miettivi suuntaan sataan, ainaista ongelmataan.”

Runon keskeinen teema on ihmisen elämän arvoitus. Tonttu näkee sukupolvien vaihtuvan: ihmiset syntyvät, elävät, rakastavat, työskentelevät ja lopulta kuolevat. Hän on itse lähes ajaton olento, joka katsomisen sijaan ei kuitenkaan ymmärrä täysin ihmiselon tarkoitusta. Runo ei anna vastausta – se korostaa kysymyksien pysyvyyttä. Elämän tarkoitusta ei voi selittää loppuun saakka.

Itse ajattelen, että olemme pienen pieni osa maapallon historiaa. Se on lohdullista, mutta samalla toivon, ettemme tekisi peruuttamattomia virheitä tuleville sukupolville, joita Tonttu tarkkailee vielä meidän jälkeemme. Sukupolvet vaihtuvat, mutta arjen työ ja huolenpito luovat jatkuvuuden tunteen.

Näillä sanoilla ja ajatuksilla haluan kiittää kuluneesta vuodesta, kannustuksesta ja tuesta, mutta myös kritiikistä, sillä sitäkin tarvitaan, jotta oppisimme toisiltamme.

Haluan toivottaa rauhallista joulunaikaa ja parempaa tulevaa vuotta 2026 sinulle ja läheisillesi.

Niina